perjantai 8. kesäkuuta 2012

Siinä se!


Terveiset Oulusta! Takana on tarkalleen 10 kuukautta Yhdysvalloissa, 137 pidettyä oppituntia, tuhansia maileja ja kulutettuja dollareita sekä lukemattomia ihania hetkiä. Muistoksi jää monia hyviä ystäviä, tarinoita, kahdenkymmenen verkkoalbumin verran kuvia ja ylipäänsä ihania kokemuksia. Kymmenessä kuukaudessa ehdin tutustua ja ihastua Madisoniin ja lisäksi sain nähdä New Yorkin, Washington D.C:n, San Franciscon, Los Angelesin, Chicagon, Las Vegasin ja Milwaukeen. 

Näin jälkeenpäin voin vain ihmetellä, miten olenkin kaiken tämän ehtinyt ja uskaltanut. Jenkeissä en juuri lepäillyt laakereillani, joten nyt on hyvä hengähtää. Suomeen tulo on tuntunut mukavalta. Oulun kotoisuudessa on jotain, joka tuo turvallisen ja rauhallisen tunteen. Täällä kaikki on tuttua, vaikka muutoksiakin on tapahtunut. 

Jetlag iski muutaman päivän viiveellä saapumisesta mutta sekään ei ollut tavallista väsymystä kummempaa. Jonkin verran on täytynyt taas orientoitua elämään Suomessa. Välillä kieli vaihtuu automaattisesti englantiin, ja muutenkin joskus tuntuu, että jatkuva selkokielen ja englannin käyttäminen on rapistuttanut murretta.  

Yksi kulttuurishokkikin on tullut, kun ostin kahvilasta takeaway-kahvia. En meinannut millään huomata edessä seisovia pahvimukeja, koska ne olivat niin pieniä! Eihän takeaway-muki voi olla kahden desilitran kokoinen! Vaadin vähintään neljän desin mukeja ja sitten varmuuden vuoksi vielä niitä lähes litran vetoisia.

Kiitos kaikille blogini lukijoille! Toivottavasti tekstit ovat kuvanneet joten kuten suomalaisen arkea Jenkeissä, ja hyvässä lykyssä niistä on jotain hyötyä tuleville Fulbright-stipendiaateille tai vaikkapa Amerikan-matkaajille. Nyt blogi hiljenee. Heihei!

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Hei hei, Madison


Viimeinen blogipäivitys Jenkeistä. Huomenaamulla hyppään bussiin Madisonista, vaihdan lentokoneeseen Chicagossa ja lentelen New Yorkin kautta Helsinkiin ja edelleen Ouluun. Lähtötunnelmani ovat vaihdelleet innostuksesta alakuloisuuteen.

Kieltämättä viime aikoina on ollut ikävä kotiin. Odotan jo sitä, että pääsen näkemään kaikki tutut paikat ja kasvot. Täällä luonto tuoksuu juhannukselta ja se virittää koti-ikävää. 

Toisaalta tänne jää paljon sellaista, jota jään kaipaamaan. Oma huoneeni, Madisonin hyvät ja edulliset ravintolat, kauniit kävelyreitit, tuttu kuntosali ja ennen kaikkea ihmiset. Minulle tulee ihan hirveä ikävä niitä ihmisiä, joista on tullut minulle tärkeitä. Rakkain niistä on varmasti paras ystäväni Juri. Hän jää tänne vielä yhdeksi vuodeksi, ja minä tunnen kauheaa syyllisyyttä siitä, että jätän hänet. 

Lähtiessäni Oulusta tiesin, että palaan pian ja näen kaikki ihmiset taas. Nyt tuskin olen palaamassa Madisoniin useampaan vuoteen. Siinä ajassa valtaosa kavereistani täällä on lähtenyt myös.  Tavallaan kuitenkin lohdullista ja hauskaa ajatella, että saatan tavata heidät missä tahansa maailman kolkassa.

En tiedä, mihin itse päädyn parin vuoden päästä. Ehkä olen Suomessa tai ehkä ulkomailla. Amerikka on kotoisa. Voisin asua täällä uudestaankin, jos siihen olisi sopiva mahdollisuus. Mielelläni myös kokisin jonkin uuden maan, ehkä uuden kielenkin. 

Juuri nyt kaipuu Suomeen voittaa halun jäädä Madisoniin. Lähdön ajoitus on siis täydellinen.  Kymmenen kuukautta oli sopiva aika viettää täällä. En olisi halunnut lähteä yhtään aiemmin mutta toisaalta tunnen, että olen kokenut sen, mitä tulin hakemaan. En tunne, että jotain olennaista olisi jäänyt tekemättä. Se, mitä nyt en ehtinyt, odottaa kyllä seuraavaa vierailuani. 

Kotiin paluu myös jännittää vähän. Amerikkaan lähteminen oli iso elämänmuutos mutta niin on myös palaaminen. Suomessa elämäni ei ole sama kuin mitä se oli viime kesänä, ja täällä Madisonissa minulla puolestaan on rutiinit, joita en voi ottaa mukaan. Ehkä kuitenkin tutussa paikassa elämä palaa uomiinsa nopeasti.

Ennen tuloani Amerikkaan, suurin pelkoni oli, ettei mikään muutu, vaan palaan samanlaisena ihmisenä ja samanlaiseen paikkaan kuin josta lähdin. Kaikeksi onneksi tämä pelko oli turha. Olen todellakin muuttunut. En välttämättä ole kypsynyt tai kasvanut ihmisenä tai ehkä muutoksia ei huomaa ulkopuolelta. Näen kuitenkin itseni eri tavalla kuin ennen: olen rohkeampi, tiedän paremmin, mitä haluan ja olen kiitollisempi läheisistä ihmissuhteistani ja muiden vieraanvaraisuudesta.  Olen oppinut itsestäni esimerkiksi sen, että olen yllättävän tiukkapipoinen esimerkiksi siivouksen suhteen, ja sen, että olen sentimentaalisempi kuin luulin.

Jäähyväiset on nyt jätetty ja kamat kasassa. Pyyhin siis kyyneleet ja nukun ennen lähtöä. Kirjoittelen vielä Suomesta kotiinpaluutunnelmia. Nyt, heipparallaa, Madison!

Kymmenen päivää Wisconsinia

Sen jälkeen kun palasin Las Vegasista, minulla oli jäljellä vain loppukokeen pitäminen, kokeiden arviointi ja läksiäiset. Sitten tulikin kummallinen tilanne: loma ja vajaat pari viikkoa aikaa olla Madisonissa. Istuimme siis alas parhaan ystäväni Jurin kanssa, otimme kalenterin esille ja aloimme suunnitella viimeisiä päiviäni täällä Jenkeissä. Tavoitteena oli vielä kokea niin paljon paikallista elämää kuin vain mahdollista ja nähdä vielä kerran kaikkia ihania ihmisiä, jotka olen täällä tavannut. Tässä siis kymmenen päivä Wisconsinia:

Maanantaina 21.5. hyvä ystäväni Joan käytti minua kiertoajelulla Madisonin ulkopuolella. Katselimme Wisconsinin kaunista maaseutua ja kävimme muun muassa Wollersheimin viinitarhalla sekä söpöissä pikkukaupungeissa, kuten Prairie du Sac, Marrimac ja Baraboo. Ihania nimiä, eikö olekin?


Tiistaina 22.5 vietin  päiväni suurimmaksi osaksi yhdessä Jurin kanssa. Teimme turistiretken ympäri Madisonia: kiersimme kampusta, kävimme syömässä Mickie’s Dairy Barissa ja sitten menimme katsastamaan Madisonin eläintarhan. Luulin, että eläintarhassa olisi vain kanoja ja vuohia mutta siellä olikin muun muassa jellonia, tiikereita, kirahveja ja virtahepoja! 


Iltapäivällä jatkoin kiertelyä ystävieni Maken ja Robinin kanssa ja kävimme ihastelemassa Madisonin luontoa Picnic Pointilla, Mendota-järven rannalla. Koko päivän kävelemisen jälkeen rentouduimme Memorial Terracella oluen ja cheesecurdien kanssa.


Keskiviikkona 23. päivä aloitin lähtövalmistelut. Tulostin matkaliput Suomeen, luovutin toimistoni avaimet ja kotona siivoilin ja järjestelin tavaroita ja papereita kasoihin sen mukaan, lähtevätkö ne mukaan vai jätänkö ne tänne. Päivällä ja illalla söin yhdessä ystävien kanssa, ja kotona tein ostoslistaa seuraavaa päivää varten.

Torstaina 24. päivä minä ja Juri ajelimme bussilla West Towne Mallille eli toiseen Madisonin suurimmista ostoskeskuksista. Siellä vierähti reippaat neljä tuntia ja mukaan tarttui sitä sun tätä. Myös vähän tuliaisia!


Perjantai 25. oli rento päivä. Etsiskelin lisää tuliaisia ja illalla kävin korealaisystävieni kanssa korealaisessa ravintolassa syömässä muun muassa bibimbabia, bulgogia ja ddeokbokkia. Sitten vielä Nitty Grittyyn oluellle!

Lauantaina 26. päivä käytin viimeisen mahdollisuuteni käydä perinteisella Farmer’s Marketilla. Sen jälkeen kävin kaverini kanssa testaamassa Graze-nimisen ravintolan, jonka brunssi oli kieltämättä hyvän maineensa väärti.

Sunnuntaina 27. heräsin jo 6.30, koska halusin alkaa ehkäistä tulevaa jetlagia muuttamalla unirytmiä etukäteen. Päivä oli uskomattoman kuuma: lämpötila kipusi 34 asteeseen. Kuumuudesta huolimatta kävin kaveriporukalla kanssa katsomassa, millainen oli maailman suurin bratwurstifestari Brat Fest. Siellä oli leppoisa tunnelma, tivolilaitteita, hyvät nakit sekä jenkkirokkia ja bluegrassia. 


Maanantaina 28. iltapäivällä lähdin Jurin, Rhondan ja Ryanin kanssa roadtripille. Ensin kävimme Wisconsin Dellsillä, joka on iso koko perheen lomailukohde noin tunnin päästä Madisonista. Alueella on vesipuistoja, huvipuistoja, ostoskeskuksia ja kasino. Kävimme ducks-kiertoajelulla metsissä ja kauniilla Wisconsin-joella. Bongasimme muun muassa peuroja ja kalkkunoita! Ennen kiertoajelua sain vielä maistiaisen Wisconsinin ilmastoa: poutasään keskellä päällemme rysähti hirvittävä raekuuro. Tunnin päästä aurinko taas paistoi kauniisti.

 


Dellsin jälkeen ajelimme vielä Devil’s Laken kansallispuistoon. Vaelsimme noin tunteroisen metsässä ja ihastelimme korkeilta kallioilta avautuvia luontomaisemia. Lopuksi kävimme myös itse järven rannalla istumassa. Ihana päivä! Kiitos taas Rhondalle ja Ryanille!


Tiistaina 29. päivä aloin pakata ja tiesin jo, että tavaraa on ihan liikaa. Opetusmatskuissa ja kirjoissa oli jo niin paljon painoa, että lähetin ne suosiolla postissa. USPS:n Priority Mail -paketille tuli yhteensä hintaa 110 dollaria (painoa oli 33 lb). Iltapäivällä lähdin Jurin kanssa pyöräretkelle Madisoniin. Pyöräiltiin  itään keskustasta Monona-järven rantaa myötäillen ja käytiin kuvaamassa Olbrichin luonnontieteellinen puutarha. Sitten Juri käytti minua paikoissa, joissa halusin käydä vielä viimeisen kerran. Valitsin Great Dane -ravintolan  ja Memorial Unionin terassin.
 
Tänään keskiviikkona 30. päivä ei ole enää jäljellä kuin pakkaamista, siivoamista ja jännityksen keräämistä. Ehkä vähän kyyneleitäkin, kun sanon hyvästit Jurille ja kämppäkavereille. Huomenaamuna lähdenkin matkaan aikaisin aamulla. Siitä tulee katkeransuloinen hetki.

maanantai 21. toukokuuta 2012

Viva Las Vegas!


Vuosi Jenkeissä ei olisi täydellinen, jos en matkustaisi niin paljon kuin mahdollista. Olen jo nähnyt monia kaupunkeja eri puolilla Amerikkaa mutta vielä oli yksi, joka kovasti houkutteli luokseen. Se oli kaupungeista loistokkain, absurdein ja syntisin eli tietenkin Las Vegas.


Kävin Las Vegasissa neljän päivän pikamatkalla. Kaksi päivistä kului matkustamiseen, joten minulla oli yhteensä kaksi kokonaista päivää aikaa tutustua kaupunkiin. Vegasissa minua odotti itävaltalainen Fulbright-kollegani Claudia, jonka kanssa matkustin myös San Fransiscossa ja Los Angelesissa.

Lensin Vegasiin Chicagosta Minneapolisin kautta. Meidät vastaanotti yli 35 asteen helle. Kuumat oltavat jatkuivat koko matkan ajan, joten mukana täytyi aina pitää juomapulloa, hellehattua ja aurinkorasvaa. Lämmöstä nauttimisen sijaan pakenimme yleensä auringon poltetta vilpoisiin, ilmastoituihin sisätiloihin.


Las Vegasin kaupungin tärkeimmät käyntikohteet sijaitsevat kaikki Las Vegas Boulevardilla eli ”Stripillä” tai sen liepeillä. Vaikka se ehkä kuulostaa hieman oudolta, Vegasin suurimmat vetonaulat ovat Stripin kasinohotellit, kuten Bellagio, Paris, Mirage, Caesar’s Palace ja Venetian. Nämä hotellit eivät todellakaan ole pelkkää yöpymistä varten, vaan niistä löytyy ostoskeskuksia, puutarhoita, aukioita, suihkulähteitä, huvipuistoja ja luonnollisesti kasinoja pelipöytineen ja satoine kolikkokoneineen.


Vietimme molemmat kaksi päivää vain tutustuen Stripin eri hotelleihin emmekä edes ehtineet nähdä kaikkea. Kuljimme jalan tai käytimme Stripin busseja, joihin ostimme 7 dollarin päivälipun. Kävimme katsomassa mahdollisimman paljon erilaisia ilmaisesityksiä, joita hotellit tarjosivat tietyin väliajoin. Circus Circus -hotellissa oli luonnollisesti sirkusesityksiä, ja Caesar’s Palacen ostoskeskuksessa sen sijaan esitettiin Atlantiksen tuho. Yksi hienoimpia esityksiä oli Mirage-hotellin tulivuorenpurkaus mutta upein kaikista oli kuuluisa Bellagion suihkulähdeshow. Fremont Streetille emme valitettavasti ehtineet.


Halusimme matkustaa pienellä budjetillä, koska rahat alkavat tässä vaiheessa vaihtovuotta olla jo aika vähissä. Hyvä puoli Vegasissa on se, että majoitus on halpaa. Meidän huoneemmelle tuli hintaa vain 40 dollaria per henkilö kolmelta yöltä, mikä tosin ei sisältänyt aamiaista ja nettiä. Hotellimme oli nimeltään Stratosphere, ja yöpymisen hintaan kuului myös ilmainen pääsy hotellin torniin, 109. kerrokseen. Korkealta tornista näkyi kauniisti kaupunkia ympäröivä aavikko.


Majoituksen edullisuudesta huolimatta Vegasissa on helppo saada rahaa palamaan. Kaikki siellä on suunniteltu siten, että ihmiset käyttäisivät rahaa. Uhkapelit ovat  tietysti yksi tapa menettää tilinsä ja loisteliaiden hotellien ja kauppojen keskellä voi helposti hiipiä halu ostaa jotain hienoa, vaikkei siihen olisi varaakaan. Rahaa kuluu helposti  myös ruokailuun, koska ravintolat ovat yllättävän kalliita. Me söimme siis lähinnä pikaruokaloissa tai ostimme eväitä ruokakaupoista. 

Vegasissa voi myös varomattaan haksahtaa tarjouksiin. Kaduilla ja kaupoissa turisteja houkutellaan muka ainutlaatuisilla ja vain juuri sinulle tarkoitetuilla diileillä. Meitä yritettiin useaan otteeseen saada eri baareihin lupauksilla ilmaisista drinkeistä tai sisäänpääsystä mutta todellisuudessa hintaa olisi tullut paljon enemmän kuin mitä olimme valmiita maksamaan.

Jos on valmis raottamaan kukkaroaan, kannattaa minun mielestäni käyttää rahansa shoppailun sijaan kokemusten hankkimiseen. Las Vegas on kuuluisa show-esityksistään, joissa voi katsella vaikkapa Cirque du Soleilia tai David Copperfieldin taikoja. Erilaisia esityksiä on paljon, ja hotellilta tai Tixfortonight-tiskeiltä voi tiedustella alennushintaisia lippuja saman päivän näytöksiin. Vielä hienompi kokemus olisi varmasti jättää kaupungin vilinä taakse ja lähteä muutaman tunnin tai koko päivän mittaiselle retkelle katsomaan Hoover Damia tai Grand Canyonia. Varsinkin helikopterimatkat aavikolle lienevät huikeita.

Yllätyin siitä, kuinka rauhalliselta kaupunki vaikutti. En nähnyt humalaisten riehumista tai oikeastaan mitään erityisen paheksuttavaa. Oli kuitenkin selvää, että Vegas halusi ylläpitää imagoaan synnin pääkaupunkina. Tienvarsien lehtipöntöissä oli sanomalehtien sijaan mainoksia aikuisten leikkeihin ja kaduilla ohikulkijoille jaettiin puhelinnumeroita, joista pystyi tilaamaan haluamaansa seuraa. Hieman syrjemmässä Las Vegas Boulevardilta löytyi lukuisia strippiluolia, erotiikkakauppoja ja tietenkin hääkappeleita vanhanaikaisille. Myös alkoholinjuomiseen kannustettiin mainostamalla juomatarjouksia aivan aamusta yön pikkutunneille asti -- käytännössä siis kellon ympäri. 


Toisaalta odotin Vegasin olevan paljon mauttomampi, kitschimpi ja rumempi. Oikeastaan se oli aika hurmaava. Kaupungin sydämessä kadut olivat siistejä, rakennukset loistokkaita sekä puutarhat ja suihkulähteet olivat upeita.  Yövalaistuksessaan Vegas oli yhtä värikäs kuin sen mainekin. Toki suuri osa loistokkuudesta oli jokseekin turhanpäiväistä ja epäaitoa, koska taatusti oikea Pariisi tai Venetsia voittaa mennen tullen kasinojäljitelmät. Keskikaupungin loisto lopahti myös heti, kun meni yhdenkään korttelin päähän Stripiltä. Silloin jättihotellit vaihtuivat rakennustyömaiksi ja rähjäisiksi taloiksi ja vehreät puutarhat muuttuivat hiekkakasoiksi.


Jos on joskus mahdollisuus käydä Vegasissa, se on näkemisen arvoinen. Sinne tuskin kannattaa varata ihan hirveästi aikaa mutta toisaalta se on erinomainen lomailukohde. Vegas oli minusta yllättävänkin mukava ja jopa kaunis, joskin sen loistokkuus on rahoitettu pitkälti ihmisten himoja hyväksikäyttäen. Mutta kuka minä olisin hedonismia tuomitsemaan? Las Vegas ei kuitenkaan onnistunut korruptoimaan minua aiempaa pahemmaksi enkä edes ajautunut henkilökohtaiseen konkurssiin. Matkamuistoksi jäi hienoja kuvia, kokemuksia ja 30 dollaria blackjack-voittoa!