Amerikka - kertakäyttömaa

Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen Amerikasta? Ehkä politiikka, sota ja aseet, tähtilippu tai Hollywood? Tai suurella todennäköisyydellä jokin näistä: MacDonald’s, Wal-Mart, Starbucks, Coca-Cola, General Motors tai oikeastaan mikä tahansa jenkkiläinen suuryhtiö, joka on parhaimmillaan tunnettu maailman joka kolkassa. Näistä yrityksistä on viimeisten vuosikymmenten aikana muodostunut Amerikan symboleja ja samalla amerikkalaisista on tullut kulutushedonisteja vertaansa vailla.

Kuluttaminen on yksi monien amerikkalaisten lempiharrastuksista (ainakin niiden, joilla siihen on edellytykset). Sen todistaa varsinkin ostoskeskusten määrä. Kaupungin laidat ja moottoriteiden varret ovat täynnä massiivisia kauppakeskittymiä, jotka levittäytyvät niin suurelle alueelle, ettei niitä pysty edes hahmottamaan. Madisonissa suurimpia kauppakeskittymiä ovat West Towne ja East Towne Mall, jotka on pystytetty jonnekin lähiöalueille, minne minä autottomana en edes kovin helposti pääse. 

Näissä kauppakeskittymissä majailee iso liuta jenkkiyrityksiä ja -ketjuja, jotka ovat suomalaisillekin tuttuja, vaikkeivat ne edes toimi Suomessa. Tällaisia ovat esimerkiksi Wal-Mart, Taco Bell, Olive Garden, Best Buy ja Home Depot. Täällä noita ketjuja näkyy joka puolella ja niiden lisäksi on liuta muita, joista en ollut aiemmin kuullut. Suosittu pikaruokaketju on esimerkiksi Culver’s ja isoja kauppaketjuja puolestaan Copps, HyVee, Menards ja Woodman’s. Suurimmat  ketjut löytyvät yleensä jokaisesta kauppakeskittymästä. Ostoskeskuksista mahtavin lienee Minnesotassa sijaitseva Mall of America: ostoskeskus, jossa on yli 500 liikettä ja lähes kaksikymmentätuhatta parkkipaikkaa sekä tietenkin yöpymismahdollisuus niille, jotka tulevat ostoskeskukseen viettämään viikonloppulomansa. 

Toinen amerikkalaisen kulutuskulttuurin todiste on mainonta. Televisiostani näkyy satoja kanavia mutta harvoin jaksan katsoa niitä viittä minuuttia pidempään. Lopulta hajoan aina siihen, että ohjelmat paloitellaan osiin loputtomilla mainoskatkoilla ja mitä älyvapaammilla mainoksilla. Suomen Dna-mainokset eivät ole mitään täkälaiseen touhuun verrattuna. Lempimainokseni tällä hetkellä on Hupy and Abraham -lakifirman mainos, joka on kauheudessaan jo huvittava. Mainosta tähdittää itse William Shatner ja mainoksen loppuslogan kiteyttää niin paljon Amerikkaa: “Hupy and Abraham - they’ll fight to get you every penny you deserve.” Raastuvassa siis tavataan!

Ostoskeskukset, mainokset ja amerikkalaiset kulutustottumukset yleensäkin kertovat siitä, kuinka tärkeitä menestyksen symboleja raha ja materia ovat. Kuluttaminen on hyvinvointia: tuotteet tuovat tyydytystä ja ostopäätökset määrittävät, millainen ihminen on muiden silmissä ja omissa mielikuvissa. Omistaminen on kivaa. Esimerkiksi vuokraisäntäni on tyypillinen hamstraaja. Hän kirjaimellisesti täyttää talonsa tavaroilla, joita hän ei koskaan käytä tai tarvitse. Hän ei vain kykene vastustamaan hyvää kauppaa: jos jokin on halpaa, se täytyy ostaa. Kämppikseni puolestaan on kertonut, että hänen suurin haaveensa elämässä on olla rikas ja siksi hän tekee pitkää päivää pankissa ja vapaa-ajallaan harrastaa rahojensa sijoittamista.

Olen huolestunut tätä maata riivaavasta shoppailumaniasta erityisesti yhden syyn vuoksi: minne tämä kaikki tavara menee? Olen kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka helposti ihmiset vain ostavat ja sitten heittävät pois. Mekin kannamme viikottain hirveästi roskaa ulos soluasunnostamme ja sama tapahtuu jokaikisessä talossa ympäri tätä valtavaa maata. Kierrätys täällä toimii joten kuten. Hyvä puoli on se, että kierrätysjätteet kerätään kaikki yhteen ja ne lajitellaan vasta kierrätyslaitoksella, mikä tekee kierrättämisen helpoksi. Toisaalta se, mitä kierrätykseen voi laittaa on kovin rajoitettua. Kierrätysastiaan ei kuulemma saisi laittaa esimerkiksi take-away-kahvimukeja eikä mikroruoka-asioita eli juuri niitä asioita, joita jotkut amerikkalaiset heittävät roskiin jokaikinen päivä. 

Kun tavaran roskiinheittämisestä tulee tapa, ei sen seurauksia edes ajattele. Kun jokin on dumpattu pois näkyvistä, on se myös pois mielestä. Kämppikseni esimerkiksi ei jaksa tehdä tiskejä, joten hän käyttää vain ja ainoastaan kertakäyttöastioita. En ole kehdannut kysyä, ajatteleko hän ollenkaan, kuinka paljon turhaa roskaa hän tällä tavalla tuottaa. En viitsisi esittää pyhimystä, kun heitän itsekin ihan liikaa roskiin aivan huoletta ja kannan kaupasta uutta roskaa sisään. 

Äänensävyni on ehkä kriittinen, vaikka olen kulutushedonisti ihan siinä missä muutkin. Minulla on aina päässäni lista asioista, joita haluan seuraavaksi ostaa, ja vaikka kuinka ostaisin, lista ei ikinä tyhjene. Aina löytyy jokin uusi tarve tai pikemminkin mielihalu. Minä myös tykkään shoppailusta. Arvatkaa mitä ikävöin Suomesta? Lähikauppaani Kaijonharjussa, keskustan Stockmannia sekä Kaakkurin Citymarketia ja Teboilia.

Ei kuitenkaan vain huonoa ilman jotain hyvääkin. Vaikka ihmiset yleensä haluavat ostaa kaiken uutena, täällä Madisonissa on kuitenkin melko hyvä käytetyn tavaran kierto. Tunnustan, että Suomessa ollessani olen tuskin koskaan käynyt kirppareilla, koska ne ovat tuntuneet jotenkin rähjäisiltä. Täällä sen sijaan olen ostanut kaikki vaatteeni käytettyinä, koska kaupungista löytyy useitakin hyviä ja laadukkaita käytetyn tavaran vaatekauppoja ja myös levykauppoja. Myös amerikkalainen osta-myy-sivusto Craigslist on toimiva tapa laittaa omat tavarat kiertoon ja löytää hyviä tavaroita kohtuuhintaan.

Ei siinä ole mitään väärää, että arvostaa tuotteita, jotka ovat laadukkaita, hyödyllisiä tai joilla on jotain henkilökohtaista arvoa. Ehkä me kuitenkin hyväksymme liian helposti sen, että tuotteet ovat huonolaatuisia eikä niitä rakenneta kestämään. Joskus tavarat on valmistettu niin heikosti, ettei niitä edes pysty myymään eteenpäin. Tämän lisäksi markkinoilla on myös valtavat määrät muka erilaisia tuotteita, joita oikeasti erottaa vain brändi. Mielikuvilla ja erilaisilla markkinointikikoilla onnistutaan lisäämään arvoa aivan turhanpäiväisiin tuotteisiin.

Tämänhetkinen kulutus- ja saastutustahti on melko huolestuttava. Jenkeissä olen huomannut tämän aiempaa paremmin, mutta toisaalta ongelma koskee aivan yhtä paljon Suomea. Sielläkin rakennetaan yhä enemmän isoja peltomarketteja, käydään turistilomalla Tuurin ”kyläkaupassa” ja mennään sekaisin Hulluista Päivistä. Ei ostaminen ole moraalisesti tai periaatteellisesti väärin mutta ei olisi pahitteeksi miettiä hieman omia standardejaan ja materianhimoaan. Voisin itsekin yrittää.

Tässä vielä linkki videonpätkään, jossa on aika osuvasti selitetty amerikkalaista (ja suomalaista?) kulutuskulttuuria: http://www.youtube.com/watch?v=gLBE5QAYXp8. Kyseessä on Annie Leonardin Story of Stuff. Suosittelen katsomaan sisällön puolesta mutta video on myös malliesimerkki jenkkiläisestä opetuspuheesta: erittäin selkeää ja hyvin jaksoteltua mutta samalla jotenkin niin raivostuttavan lapsellista, että aivot vuotaa verta.