Arjen tohinat alkakoot!

Oli kummallinen tunne tulla takaisin Madisoniin viikko sitten sunnuntaina. Kun lentokone tömähti maahan, oli hyvä fiilis ja mukava palata. Taksimatkalla kotiin näkymät olivat tuttuja ja turvallisia mutta en kuitenkaan ajatellut tulleeni kotiin. Mitä pidemmälle kaupungissa ajelin, sitä vähemmän tunsin oikein mitään. Katselin vain talvista Madisonia.

Oudointa oli saapua takaisin kotitalolle. Kaikki oli niin kuin aina ennenkin mutta silti hiippailin käytävillä kuin vieras. Olin jo kaivannut omaa huonettani mutta se tuntuikin kovin tyhjältä.  Iso osa tavaroistani oli laukussa, joten hyllyt ja pöydät näyttivät aivan autioilta. Keittiössä en enää muistanut, missä on valokatkaisija. Kieltämättä oli orpo olo.  Hiljalleen fiilis alkoi helpottaa, kun purin laukut ja täytin huoneen kamoillani. Ja söin suklaata.

Viime viikon aikana on ollut hyvät tunnelmat. On ollut ihanaa päästä omaan sänkyyn nukkumaan ja elää muullakin kuin ravintolaruualla ja välipalapatukoilla. Matkalaukkuelämä kävi loman loppuvaiheissa jo raskaaksi. Omat rutiinit, kuten ruuanlaitto, jumppailu, kotityöt ja datailu, tekevät elämästä paljon keveämpää. Myös töiden jatkaminen ja alkavan opetuksen suunnittelu ovat tuntuneet mukavalta.

Lisäksi olen tykännyt talvisäästä, joka on vihdoin tavoittanut Madisonin. Välillä lämpötila on pudonnut jo -20 asteeseen ja luntakin on silloin tällöin tuiskuttanut ihan olan takaa. Tietenkin täällä on sitten julistettu ”snow emergency” ja lyöty kaikki kadut niin täyteen suolaa, että kengät ovat pienenkin kävelymatkan jälkeen aivan valkoisessa jankissa.

Koko syksyn olen liikkunut Madisonissa pyörällä ja käyttänyt bussia vain muutaman kerran. Nyt minulla kuitenkaan ei enää ole lainapyörääni, koska se myytiin pois. Olen siis viime viikon ajan yrittänyt opetella käyttämään busseja.

Sinänsä ei pitäisi olla valittamista, koska bussit ovat minulle yliopiston työntekijänä ilmaisia, mutta aluksi meinasi kismittää. Bussit tuntuivat hirveän hitailta ja ahtailta ja ne olivat aina täynnä omituista porukkaa, kuten kodittomia ja muutenkin vähän hampuusin näköisiä tyyppejä. En ymmärtänyt reittejä enkä millään olisi jaksanut odotella linja-autojen tuloa.

Nyt bussimatkustaminen ei enää tunnu niin vastenmieliseltä. Alan oppia reitit ja aikataulut ja pysäkkien sijainnit, joten en joudu odottamaan ja pähkäilemään turhan päiten. Itse asiassa olen alkanut nauttia bussimatkustamisesta. Se sopii uteliaalle luonteelle, koska bussissa voi hyvin seurata muita ihmisiä ja samalla pääsee katselemaan maisemia ikkunasta.

Bussissa istuessa pääsee myös kokemaan amerikkalaista kulttuuria. Linja-autolla kulkee monenlaisia ihmisiä: opiskelijoita, opettajia, työssäkäyviä ihmisiä, köyhiä, valkoisia, mustia ja ulkomaalaisia, kuten minä. Ainoastaan lapsia en ole busseissa nähnyt eikä busseissa kyllä ole esimerkiksi minkäänlaista lastenvaunupaikkaakaan. 

Hassuinta täällä on se, miten paljon tuntemattomat ihmiset puhuvat toisilleen bussissa. Kuski saattaa huikkailla taakse matkustajille, mitä hänellä on mielen päällä. Usein jotkut saattavat ruveta porisemaan vierustoverin kanssa, vaikkeivät tätä tuntisikaan. Yleensä tapana on päivitellä säätä. Minullekin on tultu juttelemaan monta kertaa varsinkin bussipysäkeillä. Tavallisesti jossain vaiheessa ihmiset huomaavat aksenttini ja haluavat tietää, mistä olen kotoisin. Keskustelu päätyy lähes aina Suomen ja Wisconsinin talvisään vertailuun.

Tänä aamuna varhain nappasin taas bussin töihin. Lukukausi alkoi täällä vasta tänään ja se päättyy toukokuun puolivälissä. Opetushommani jatkuvat nyt kevään ajan ja opetan samaa opiskeluryhmää kuin syksylläkin mutta kurssin nimi on nyt Second Semester Finnish. Jatkan myös ranskan opiskelua ja toiseksi pakolliseksi kurssikseni olen valinnut kurssin nimeltä Introduction to Modern American Literature. Pääsen siis tutustumaan lähemmin jenkkikirjallisuuteen ja lukemaan muun muassa Ernest Hemingwayta ja Norman Maileria.

Huippua päästä taas arkeen!

The City of Angels

San Franciscon näkymät vaihtuivat viime viikolla enkelten kaupungin, Los Angelesin maisemiin. Ensivaikutelma Losista ei ollut aivan niin glamourinen kuin kuvitelmat Hollywoodista. Oli hienoa päästä keskellä talvea palmupuiden katveeseen mutta alkuun muutamat asiat ärsyttivät.

Ensinnäkin isoin ongelma minulle ja Claudialle oli liikkuminen. San Franciscossa olimme tottuneet kävelemään, mutta koska Losissa infrastruktuuri suosii vain autoja, jouduimme turvautumaan julkiseen liikenteeseen. Los Angelesin koko teki bussimatkustamisesta vaikeaa, koska reittejä oli niin monia ja niitä ajoivat useat bussiyhtiöt.

Jo majapaikkaamme pääseminen ensimmäisenä päivänä oli hankalaa. Keskustasta emme millään meinanneet saada bussia oikeaan osoitteeseen. Juna-aseman infotiskipalvelijat eivät tienneet mitään, bussikuskit tiuskivat eikä englanninkielisiä opasvihkosia ollut missään. Espanjankieliset opastukset eivät juuri auttaneet. Pääsimme onneksi lopulta päämääräämme ja liikkuminenkin helpottui vähän, kun käytin noin puolitoista tuntia aikaa tuijottaen Losin karttaa ja selaten bussi- ja metrosivustoja.

Kulkuongelmien lisäksi kaupungin ulkonäkö vaikutti Losin kehnoon ensivaikutelmaan. San Franciscon maisemat, arkkitehtuuri ja kauniit kadut olivat tehneet minuun vaikutuksen ja niihin verrattuna Los Angeles näytti suorastaan rähjäiseltä. Talot olivat rapistuneet paahtavan auringon alla ja kadunvarsilla lojui roskia ja kodittomia. Kaupunkia halkoivat savuiset, monikaistaiset moottoritiet, jotka puuroutuivat täysin viimeistään ruuhka-aikaan. Varsinkin pimeään aikaan Los Angelesin suuruus ja tuntemattomuus tekivät minut levottomaksi.

Reissun aikana vaikutelma Losista parani ja löysin myös kaupungin hyvät puolet. Ensinnäkin Los Angeles on hyvin eksoottinen kaupunki. Ilmapiirin, autoteiden ja Amerikan-lippujen perusteella tiesin olevani Jenkeissä mutta välillä olisin voinut vannoa tulleeni Meksikoon. Espanjaa kuuli kaikkialla ja monet liikkeet näyttivät olevan ensisijaisesti espanjankielisiä. Kaupungissa oli paljon vaikutteita myös esimerkiksi kiinalaisesta, korealaisesta ja afroamerikkalaisesta kulttuurista.

Toinen hieno asia Los Angelesissa oli Hollywood ja showbusiness-maailmaan tutustuminen. Olin onnekkaasti saanut liput Amerikan parhaan talk-show-tähden, Conanin, kuvauksiin Warner Bros studioille. Oli epätodellista päästä näkemään Conanin studio ja koko show’n väki ihkaelävänä. Harmi vain, että show’n loputtua meidät ohjattiin ulos studioalueelta, emmekä pääseet tutustumaan siihen enemmän. Seuraavana päivänä suuntasimmekin siksi Universal-studioille.

Universal Studios on puoliksi huvipuisto ja puoliksi toimiva kuvausalue. Olin vähän skeptinen huvipuistosta, koska pelkäsin sen olevan liian korni ja mauton. Loppujen lopuksi oli kuitenkin kieltämättä hauskaa muun muassa poseerata Shrekin kanssa  ja käydä Jurassic Park - ja Simpsonit-aiheisissa härveleissä. Studioilla pääsi myös tutustumaan itse kuvausstudioihin. Noin 50 minuutin kierroksella opas esitteli muun muassa Psyko-leffan kuvauspaikan sekä paljon muita ulkolavasteita, joita on käytetty ja käytetään edelleen elokuvissa, mainoksissa ja tv-sarjoissa. 

Jotkut lavasteet tuntuivat niin aidoilta, että tunsi tulleensa täysin toiseen paikkaan, ja varsinkin erikoistehoste-näytteet olivat myös vaikuttavia. Osa lavasteista, jotka elokuvissa näyttävät niin eläviltä ja suurilta, olivat luonnossa yllättävän pikkuisia ja tökerön näköisiä.

Pääsymaksu Universal-studioille oli aika kiskurihintainen (77 dollaria!) mutta kyllä rahalleen sai vastinettakin. Ainakin meiltä löytyi tarpeeksi lapsenmieltä pitää hauskaa. Meidän onneksemme olimme studioilla tammikuussa ja arkipäivänä, jolloin turisteja on varmasti vähiten liikkeellä. Pahimpaan sesonkiaikaan tuskin kannattaa lähteä tuhlaamaan aikaansa ja rahaansa jonoissa seisomiseen.

Studiotutustumisten lisäksi lempikohteeni Los Angelesissa oli sen naapurikaupunki Santa Monica. Ajelimme Santa Monicaan viimeisenä päivänä ja minusta kaupunki oli ihana. Keskusta oli täynnä kahviloita, kauppoja ja ihmisiä, toisin kuin Los Angelesin downtown, jonka ovat vallanneet lähinnä toimistot. Vielä upeampi oli Santa Monican pitkä hiekkaranta ja maisema Tyynenmeren ulapalle. Lempihetkiäni koko reissulla olikin se, kun seisoimme rannalla ja katsoimme auringon laskevan kauniisti meren taakse.

Ehkä kuuluisimman käyntikohteen jätimme viimeiseksi. Se oli tietenkin Hollywood Boulevard ja Walk of Fame. Tästäkin alueesta tykkäsin siksi, että siellä oli elämää, ihmisiä ja hienoja välkkyviä mainostauluja. Myös katuun upotetut kuuluisat tähdet oli kiva nähdä omin silmin, vaikka käveleminen ihmispaljoudessa oli vaikeaa, kun samalla yritti lukea tähtiin kirjoitettuja nimiä. Bulevardi muistutti vähän New Yorkin keskuskatuja, vaikka se olikin ehkä hieman vaatimattomampi.

Usein puhutaan losangelilaisesta tai kalifornialaisesta elämäntyylistä, joka on boheemia, trendikästä ja ehkä vähän pinnallistakin. Kyllä me tähänkin törmäsimme. Näimme Losissa paljon hyvinvoivia, hyvinpukeutuneita ja hyvännäköisiä ihmisiä. Itsekin leikimme cooleja losilaisia käymällä muun muassa raakaravintobaarissa ja keskustan Art Walkilla katselemassa taidegalleroita muiden siistien tyyppien kanssa.  Tutustuimme myös showbusiness-alan ihmisiin, jotka kertoivat, mitä Hollywood todella on ja droppailivat meidän mieliksi julkkiskavereidensa nimiäkin.

Toisaalta, Los Angeles on muutakin: mielenkiintoinen sekoitus erilaisia kulttuureita, vähemmän glamourisia mutta kodikkaita kaupunginosia ja hyvinkin maanläheistä ja yksinkertaista elämää eläviä ihmisiä. Kaupungissa on myös köyhyyttä, kurjuutta ja rumuutta, joka välillä lyö silmille kontrastina kaikelle showbusiness-säihkeelle. Hollywood-kukkuloilta ei vain riitä kartanoa kaikille.

Neljän päivän aikana emme vielä ehtineet nähdä läheskään kaikkea, mitä Los Angelesin kokoisella kaupungilla on annettavanaan. Niin lyhyen ajan perusteella on vaikea tehdä kovin suuria johtopäätöksiä, mutta tämän reissun perusteella en voisi ainakaan kuvitella koskaan asuvani Losissa. Se on vain liian iso ja levoton. Matkakohteena se kuitenkin on hieno kaupunki! Jos joskus vielä palaan Losiin, voisin tehdä matkan lämpimämpään vuodenaikaan ja kävisin loikoilemassa vaikkapa Venice Beachilla, joisin paljon kalifornialaista viiniä ja selaisin ne kaikki paikat, jotka tällä kertaa jäivät näkemättä.

P.S. Majoituksesta vielä sananen: Löysimme majapaikkamme netistä airbnb.com-sivustolta. Airbnb:ssä yksityisihmiset tarjoavat majoitusta omissa kämpissään hieman couchsurfing-tyyliin. Eri vaihtoehtoihin pystyy tutustumaan sivustolla helposti ja aiempien vierailijoiden arviot auttavat valitsemaan hyvän kohteen. Turvallisuuden tunnetta tuo se, että sivusto vaatii kirjautumisen sekä majapaikan tarjoajalta että sen pyytäjältä. Meidän kämppämme oli todella edullinen, sillä maksoimme vain 100 dollaria per henki neljältä yöltä. Hinta on varsin halpa, koska Los Angelesissa huonotkin motellit voivat maksaa saman verran yhdeltä yöltä ja hotellihinnat ovat moninkertaiset!   

Sunny San Francisco

On tammikuu ja muka huonoin aika matkustaa Kaliforniaan mutta sää täällä San Franciscossa on kuin morsian. Aurinko on paistanut täydeltä terältä ja lämpötila lähennellyt kahtakymmentä astetta. Suomen pikkupakkasten jälkeen tuntuu mukavan lämpimältä.

Käyn nyt ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain länsirannikolla mutta tämä on yksi paikka, jonka ehdottomasti olen halunnut nähdä Jenkeissä ollessani. Välillä tuntui, ettei matka tule tapahtumaan ollenkaan, koska oli vaikea löytää sopivaa aikaa ja matkakaveria. Yksin ei tehnyt mieli lähteä. Satuin kuitenkin juttusille erään itävaltalaisen Claudian kanssa, joka oli myös suunnittelemassa matkaa Kaliforniaan, ja päätimme lyödä hynttyyt yhteen. Claudian olin jo tavannut aiemmin New Yorkin orientaatiossa, koska hänkin on Jenkeissä kieliassistenttina.

Saavuin San Franciscoon lauantai-iltana. Matka Suomesta Jenkkeihin meni mutkitta mutta olin saapuessani rättiväsynyt, koska olin matkustanut reippaat 24 tuntia. Majoituin siis hetimmiten hostelliimme, Globetrotters Inniin, joka on osoittautunut todella mukavaksi. Hostelli sijaitsee aivan keskustassa ja se on uskomattoman halpa: vain 25 dollaria yöltä (sis. aamiaisen!). Minulla ja Claudialla on oma huone mutta keittiö ja suihkutilat jaetaan muiden asukkien kanssa. Eihän tämä mikään luksusmajoitus ole mutta eipä meiltä mitään myöskään puutu.

City by the Bay

Nyt on viimeinen iltamme San Franciscossa ja näinä kolmena päivänä olen ihastunut kovasti tähän kaupunkiin. San Fransisco on eloisa, kaunis, nuorekas ja hauska. Jyrkkiä, kapeita kaupunkikatuja reunustavat nätit, moniväriset talot, ja teillä risteilevät taksit, polkupyörät, vanhat bussit ja vieläkin perinteisemmät cable car -vaunut. Jo pelkästään keskusta on upea mutta sitä ympäröivät maisemat vasta hienoja ovatkin. San Franciscon lahti, Tyynenmeren ulappa, Golden Gate -silta sekä läheiset kukkulaiset saaret ja niemet ovat kaikki häikäiseviä. 

Tyynenmeri oli tyyni ja kaunis.

Golden Gate

Me olemme käyttäneet aikamme tehokkaasti kiertäen lähes kaikki mahdolliset turistinähtävyydet. Niitä ovat muun muassa Fisherman’s Wharf -satama (siellä erityisesti turisteille sunnattu Pier 39), keskusta ja Union Square, China Town, maailman mutkikkain katu eli Lombard Street, Golden Gate -silta ja Golden Gate Park, Alcatraz-vankilasaari, trendikäs Mission-kaupunginosa, homoystävällinen Castro -alue, kiva shoppailukatu Height sekä sanfranciscolaiselle suklaalle omistettu Ghirardelli Square. 

Voisin suositella näistä kohteista mitä vain. Itse tykästyin etenkin Height-kadun ja Mission Districtin tunnelmaan, kävelyreitteihin San Franciscon lahden rannoilla sekä kauniiseen Golden Gate Parkiin (samalla tavoin kuin New Yorkissa ihastuin Central Parkiin). Olen myös tykännyt keskustan jyrkistä kaduista, talojen arkkitehtuurista ja yleensäkin vilkkaasta downtown-meiningistä. Claudian lempikohde puolestaan oli China Town. Lisäksi Alcatraz oli mielenkiintoinen paikka ja sen historiaan pääsi elävästi tutustumaan laadukkaan audio-nauhan avulla. Tosin Alcatrazin pääsymaksu oli melko kallis (26 dollaria) ja saari oli nyt turistikauden ulkopuolellakin melko täynnä porukkaa. 

Kuuluisia sanfranciscolaisia kaupunkitaloja Alamo Squarella.

Pahamaineinen Alcatraz.

Chinatown iltavalaistuksessa.

Jos viitsii lähteä San Franciscon kaupungista poispäin, on myös paljon nähtävää. Esimerkiksi Muir Woods -niminen punapuumetsä on hieno paikka viettää aikaa luonnossa ja käveleskellä satametristen puiden suojassa. Sausaliton pikkukaupunki on puolestaan nätti ja idyllinen, vaikka myönnettäköön, että se on myös hieman turistirysä. Muir Woods ei ollut aivan niin täynnä turisteja mutta odotin punapuilta ehkä enemmän mittaa. 

Muir Woodsin punapuita, jotka ei mahtunut kokonaan kuvaan.

Kävimme Muir Woodsissa ja Sausalitossa SuperSightseeing Toursin -järjestämän päiväretken kautta. Jos on menossa San Fransiscoon, suosittelen katsastamaan tämän toimiston tarjontaa. Löysin retken netistä sivulta www.sanfrancisco.com.  Palvelu oli hyvää, näimme paljon maisemia ja kuljettaja kertoili mukavia juttuja. Jos ei halua tuhlata valmisretkiin, voi myös vuokrata pyörän ja lähteä kiertelemään teitä ihan itsekseen. 

Ravintoloita löytyy San Franciscosta paljon ja erityisesti kalaruokia kannattaa kokeilla. Paikallinen erikoisuus on clam showder -keitto, joka oli kieltämättä ihan hyvää. Liikkuminen täällä on melko helppoa. Kävellen pääsee helposti paikasta toiseen ja jos ei jaksa tallustella, voi hypätä bussiin tai cable car -vaunuun tai pidempiä reissuja varten voi käyttää BART-junaa (Bay Area Rapid Transit). Jos aikoo kävellä, kannattaa kuitenkin miettiä reitti etukäteen eikä lähteä toikkaroimaan vieraille alueille varsinkaan pimeään aikaan. Me eksyimme sellaiseen naapurustoon, jossa pari nuorta blondityttöä erottuivat joukosta vähän liiankin kirkkaasti. Väärään päivänaikaan olisi voinut tulla tukalat oltavat. 

Suosittelen ehdottomasti käymään San Franciscossa. Upea kaupunki! Rakastuin New Yorkiin elokuussa mutta sanoisin, että San Francisco taitaa olla jopa parempi. Siinä on vain jotain todella viehättävää. Huomenna vuorossa Los Angeles! Katsotaan, onnistuuko se hurmaamaan minut yhtä hyvin.

Heippa Suomi, vielä hetkeksi

Olen viettänyt pari viikkoa Oulussa kotimaisemissa akkuja lataillen ja joulua fiilistellen. Täällä ollessani huomasin vasta todella, kuinka ikävä minulla oikeastaan olikin kotiin. Madisonissa olin jo niin unohtunut rutiineihini, etten aina edes huomannut sitä. Täällä Oulussa on ollut ihanaa nähdä tuttuja paikkoja ja etenkin ihmisiä. Jopa pimeät päivät ja lumi ovat tuntuneet jotenkin taianomaisilta. 

Maisema kotitalon parvekkeelta 26. joulukuuta kello 12.45.

 

Pian lähden takaisin uusiin seikkailuihin valtameren takana. On hienoa päästä vielä jatkamaan vaihtovuotta, koska on edelleen paljon opittavaa. Toisaalta tiedän myös, että minulle tulee niin suunnaton ikävä, etteivät naamakirja, irkkailu ja vanhat kunnon kirjeetkään voi sitä täysin tukahduttaa. Täytyy siis käyttää seuraavat viisi kuukautta mahdollisimman tehokkaasti hyväkseni, jotta se olisi kaipuun arvoista.

Huomenna reissu jatkuu ja lähden valloittamaan valtojen länsirannikkoa. Ensin kutsuu San Francisco ja ensi viikolla Los Angeles! Niistä sitten raporttia myöhemmin.