tiistai 10. tammikuuta 2012

Sunny San Francisco


On tammikuu ja muka huonoin aika matkustaa Kaliforniaan mutta sää täällä San Franciscossa on kuin morsian. Aurinko on paistanut täydeltä terältä ja lämpötila lähennellyt kahtakymmentä astetta. Suomen pikkupakkasten jälkeen tuntuu mukavan lämpimältä.

Käyn nyt ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain länsirannikolla mutta tämä on yksi paikka, jonka ehdottomasti olen halunnut nähdä Jenkeissä ollessani. Välillä tuntui, ettei matka tule tapahtumaan ollenkaan, koska oli vaikea löytää sopivaa aikaa ja matkakaveria. Yksin ei tehnyt mieli lähteä. Satuin kuitenkin juttusille erään itävaltalaisen Claudian kanssa, joka oli myös suunnittelemassa matkaa Kaliforniaan, ja päätimme lyödä hynttyyt yhteen. Claudian olin jo tavannut aiemmin New Yorkin orientaatiossa, koska hänkin on Jenkeissä kieliassistenttina.

Saavuin San Franciscoon lauantai-iltana. Matka Suomesta Jenkkeihin meni mutkitta mutta olin saapuessani rättiväsynyt, koska olin matkustanut reippaat 24 tuntia. Majoituin siis hetimmiten hostelliimme, Globetrotters Inniin, joka on osoittautunut todella mukavaksi. Hostelli sijaitsee aivan keskustassa ja se on uskomattoman halpa: vain 25 dollaria yöltä (sis. aamiaisen!). Minulla ja Claudialla on oma huone mutta keittiö ja suihkutilat jaetaan muiden asukkien kanssa. Eihän tämä mikään luksusmajoitus ole mutta eipä meiltä mitään myöskään puutu.

City by the Bay
Nyt on viimeinen iltamme San Franciscossa ja näinä kolmena päivänä olen ihastunut kovasti tähän kaupunkiin. San Fransisco on eloisa, kaunis, nuorekas ja hauska. Jyrkkiä, kapeita kaupunkikatuja reunustavat nätit, moniväriset talot, ja teillä risteilevät taksit, polkupyörät, vanhat bussit ja vieläkin perinteisemmät cable car -vaunut. Jo pelkästään keskusta on upea mutta sitä ympäröivät maisemat vasta hienoja ovatkin. San Franciscon lahti, Tyynenmeren ulappa, Golden Gate -silta sekä läheiset kukkulaiset saaret ja niemet ovat kaikki häikäiseviä. 

Tyynenmeri oli tyyni ja kaunis.
Golden Gate
Me olemme käyttäneet aikamme tehokkaasti kiertäen lähes kaikki mahdolliset turistinähtävyydet. Niitä ovat muun muassa Fisherman’s Wharf -satama (siellä erityisesti turisteille sunnattu Pier 39), keskusta ja Union Square, China Town, maailman mutkikkain katu eli Lombard Street, Golden Gate -silta ja Golden Gate Park, Alcatraz-vankilasaari, trendikäs Mission-kaupunginosa, homoystävällinen Castro -alue, kiva shoppailukatu Height sekä sanfranciscolaiselle suklaalle omistettu Ghirardelli Square. 

Voisin suositella näistä kohteista mitä vain. Itse tykästyin etenkin Height-kadun ja Mission Districtin tunnelmaan, kävelyreitteihin San Franciscon lahden rannoilla sekä kauniiseen Golden Gate Parkiin (samalla tavoin kuin New Yorkissa ihastuin Central Parkiin). Olen myös tykännyt keskustan jyrkistä kaduista, talojen arkkitehtuurista ja yleensäkin vilkkaasta downtown-meiningistä. Claudian lempikohde puolestaan oli China Town. Lisäksi Alcatraz oli mielenkiintoinen paikka ja sen historiaan pääsi elävästi tutustumaan laadukkaan audio-nauhan avulla. Tosin Alcatrazin pääsymaksu oli melko kallis (26 dollaria) ja saari oli nyt turistikauden ulkopuolellakin melko täynnä porukkaa. 

Kuuluisia sanfranciscolaisia kaupunkitaloja Alamo Squarella.
Pahamaineinen Alcatraz.
Chinatown iltavalaistuksessa.
Jos viitsii lähteä San Franciscon kaupungista poispäin, on myös paljon nähtävää. Esimerkiksi Muir Woods -niminen punapuumetsä on hieno paikka viettää aikaa luonnossa ja käveleskellä satametristen puiden suojassa. Sausaliton pikkukaupunki on puolestaan nätti ja idyllinen, vaikka myönnettäköön, että se on myös hieman turistirysä. Muir Woods ei ollut aivan niin täynnä turisteja mutta odotin punapuilta ehkä enemmän mittaa. 

Muir Woodsin punapuita, jotka ei mahtunut kokonaan kuvaan.
Kävimme Muir Woodsissa ja Sausalitossa SuperSightseeing Toursin -järjestämän päiväretken kautta. Jos on menossa San Fransiscoon, suosittelen katsastamaan tämän toimiston tarjontaa. Löysin retken netistä sivulta www.sanfrancisco.com.  Palvelu oli hyvää, näimme paljon maisemia ja kuljettaja kertoili mukavia juttuja. Jos ei halua tuhlata valmisretkiin, voi myös vuokrata pyörän ja lähteä kiertelemään teitä ihan itsekseen. 

Ravintoloita löytyy San Franciscosta paljon ja erityisesti kalaruokia kannattaa kokeilla. Paikallinen erikoisuus on clam showder -keitto, joka oli kieltämättä ihan hyvää. Liikkuminen täällä on melko helppoa. Kävellen pääsee helposti paikasta toiseen ja jos ei jaksa tallustella, voi hypätä bussiin tai cable car -vaunuun tai pidempiä reissuja varten voi käyttää BART-junaa (Bay Area Rapid Transit). Jos aikoo kävellä, kannattaa kuitenkin miettiä reitti etukäteen eikä lähteä toikkaroimaan vieraille alueille varsinkaan pimeään aikaan. Me eksyimme sellaiseen naapurustoon, jossa pari nuorta blondityttöä erottuivat joukosta vähän liiankin kirkkaasti. Väärään päivänaikaan olisi voinut tulla tukalat oltavat. 

Suosittelen ehdottomasti käymään San Franciscossa. Upea kaupunki! Rakastuin New Yorkiin elokuussa mutta sanoisin, että San Francisco taitaa olla jopa parempi. Siinä on vain jotain todella viehättävää. Huomenna vuorossa Los Angeles! Katsotaan, onnistuuko se hurmaamaan minut yhtä hyvin.


1 kommentti: