sunnuntai 5. helmikuuta 2012

A Sunny Sunday

Viime yönä näin unta, jossa olin Oulussa Raksilan Citymarketissa. Kaupassa oli hirveä ruuhka ja yritin päästä sisään. Ihmisiä käveli ympäriinsä siinä eteisessä ja yritin pujotella heidän välillään sanoen aina kohteliaasti ”anteeksi”. Kaikki vain katsoivat minua töykeästi. Minulla oli ikävä Amerikkaa.

Minulla on edessä vielä neljä kuukautta Jenkeissä ja sitten palaan taas Suomeen. Heti vaihtoajan puolenvälin tienoilla ajatukset siirtyvät jo loppuun. Kesä siintelee jo, vaikka eletään vasta helmikuuta. Olen jo aivan kevätfiiliksissä, koska talvi on ollut ennätyksellisen lämmin ja sää tuntuu suurin piirtein samalta kuin vapun tienoilla Oulussa. Tämän viikon on ollut pakkasta vain öisin ja lumipeitekin on lähes kadonnut.

Kuvia sunnuntaiaamupäivän kävelyltä. Jäätynyt Monona Bay ja taustalla Madisonin keskusta.
Viime viikot olen ollut varsin hyvällä tuulella. Opetushommat sujuvat ihanan luonnollisesti ja opintoihinkin riittää puhtia. Syksyllä olin aivan turhan stressaantunut, koska olin kasannut itselleni liikaa hommaa ja opetus ja sen suunnittelu tuntuivat välillä kauhean kuluttavilta. Nyt elämä on niin paljon keveämpää. 

Äijät pilkillä. Ilmeisesti pilkkiminen on täällä kovassa huudossa.
Samalla vähän harmittaa, etten enää jaksa innostua tekemään ja kokeilemaan uusia asioita kuten ennen. Viikonloppuisin haluan vain rötvätä kotosalla enkä jaksaisi lähteä nuuskimaan uusia paikkoja ja tapaamaan uusia ihmisiä. Kun kuukaudet täällä alkavat käydä vähiin, elän vain kuluttaen aikaa, vaikka minun pitäisi vieläkin etsiä uusia kokemuksia. Mielessä kuitenkin on jo ensi kesä ja ensi lukuvuosi. Mitä seuraavaksi?

Minä liian lämpimässä talvitakissani.
Toki keväällekin riittää kaikkea jännää, ja minun täytyykin potkiskella itseäni liikkeelle ja nauttimaan ihmeellisestä Amerikasta! Tänään ainakin vuorossa urheilukulttuuria: parin tunnin päästä alkaa telkkarissa jenkkifutiskauden huipennus eli Superbowl! 

Pojat lämmittelivät illan Superbowlia varten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti