Syksy saapuu Madisoniin

Olen ollut Madisonissa nyt melkein tasan kaksi kuukautta. Aika on mennyt hurjan nopeasti. Syksy tekee täällä tuloaan, ja kohta alkaa ruskan paras aika. Viime viikolla tuleva talvi varoitteli jo itsestään, ja muutamana yönä lämpötila tipahti pakkasen puolelle.  Viime viikonloppuna viikkasin siis kesävaatteet sievästi vaatelipastooni ja vuokraisäntä kävi poistamassa ilmastointilaitteen ikkunasta. Tällä viikolla tosin jouduin kaivamaan hellevaatteet taas esille, koska keskilännen ailahteleva ilmasto päätti vielä kerran nostaa lämpöjä 25 asteen paremmalle puolelle. Siitäkin huolimatta kirpeät aamut ja puista tippuvat lehdet kertovat, että kesä on viimeistään nyt ohi.

Kesän loppuminen on merkinnyt myös loppua vaihtoaikani honeymoon-vaiheelle. Vaihto-opiskelun alkuaikoja on verrattu kuherruskuukauteen, koska ensimmäisinä viikkoina uudessa maassa ja kaupungissa kaikki on kovin mielenkiintoista, jännittävää ja hienoa. Myös minun ensimmäinen kuukauteni Madisonissa oli sellaista. Olin vielä lomalla, joten minulla oli aikaa kuljeskella ulkona helteisessä kaupungissa, tutustua ihmisiin ja kokeilla aina jotain uutta. Liikuin jatkuvasti kamera kädessä, ja kaikki näkymät tuntuivat olevan kuvan arvoisia. Kirjoitin myös muistiin paljon asioita, jotka pistivät silmään ja jotka ihmetyttivät, naurattivat tai ärsyttivät minua täällä. (Niitä tulossa blogiin myöhemmin...)

Työt ja opinnot alkoivat syyskuun alussa ja siitä lähtien minulla ei ole ollut samalla tavalla luppoaikaa uusien paikkojen nuuskimiseen ja huolettomaan kuljailuun. Kuin oikean kuherruskuukaudenkin jälkeen, arki tulee väistämättä. Syyskuun aikana työn vastuut painoivat päälle ja päivien rytmi muuttui tasaisemmaksi. Viime viikot ovat kuluneet töiden, opiskelun ja arkirutiinien parissa. Uusia kokemuksia toki tulee edelleen mutta elämä ei enää ole samanlaista tutkimusmatkailua kuin aiemmin. Se ei kuitenkaan ole lainkaan huono asia, vaan jopa helpottavaa.

On ihanaa, että arki on rutinoitunut, koska siitä tulee kotoisa olo. Kuherruskuukauden aikana välillä hirvittää ja huolettaa, miten pystyy elämään niin pitkään vieraassa paikassa ja palaako elämä koskaan normaaliksi. Hiljalleen uuteen ympäristöön kuitenkin tottuu. Alkuhapuilun jälkeen löytää oman paikkansa. Yhtäkkiä huomaa omaksuneensa uusia tapoja ja löytäneensä lempikahviloita, -kauppoja, -pyöräreittejä ja -maisemia. Kaupungissakin pystyy suunnistamaan eksymättä, ja työt sujuvat yhä helpommin. Arkisuus ei ehkä ole niin värikästä mutta selvästi harmonisempaa. 

Vaikka muutos on hyvä, täytyy olla tarkkana. En halua, että elämä täällä lipsahtaa vain työnteoksi ja rutiineiksi. Tällä hetkellä työt ja opinnot vievät leijonanosan ajastani. Toivottavasti siis arkeen tottuessa työnteosta tulee yhä tehokkaampaa, jotta työtä ja leikkejä voisi olla sopivassa tasapainossa. Silloin aikaa jäisi enemmän myös vaikkapa raikkaan syysilman haistelulle, lehtien kahinan kuuntelulle ja pitkille illoille kavereiden seurassa.