Go with the flow.

Kirjoittaminen herättää hirveästi ajatuksia. Kun alan kirjoittaa blogiini, minulla on yleensä jokin idea tai teema, jota aion käsitellä. Jokaisen kirjoittamani teksti kohdalla aikomukseni on ollut vain lyhyesti heittää pari ajatusta esille ja kertoa kokemuksiani. Teksteilläni on kuitenkin tapana kerätä mittaa, kun ajatukset saavat vauhtia. Yhdestä ajatuksesta syntyy toinen, se johtaa kolmanteen ja sitten muistankin, että asiaa voi ajatella aivan eri kantilta eikä tätä uutta näkökulmaa tietenkään voi sivuuttaa. Yhtäkkiä alun perin tyhjä dokumentti on täynnä epämääräisiä ajatuksenrääpäileitä, jotka minun täytyy sitoa yhteen. Tuskanhiki alkaa valua, mutta enää en voi lopettaa.

Jokaisen tekstin kohdalla minusta tuntuu, etten voi mitenkään päästä loppuun saakka. Mitä enemmän kirjoitan, sitä enemmän syntyy sanottavaa. Jokaisesta ajatuksesta juontuu vain uusia mielleyhtymiä, joiden en edes tiennyt pesivän päässäni. Kun ajatus pätkii, rummutan näppäimistöä sormillani, etsin oikeita sanoja ja odotan, että saan taas kiinni punaisesta langasta tai löydän uuden.

 

Tajunnanvirran sylkiessä lisää ajatuksia yritän epätoivoisesti luoda koherenssia tekstiin. Se tuntuu mahdottomalta, koska ajatukset eivät koskaan tule sievässä järjestyksessä. Tekstin parsiminen kokoon vie kamalasti aikaa. Siirtelen virkkeitä, teen kappaleita, puran ne taas osiin ja kokoan uudelleen. Poisto-näppäintä käytän melko harvoin, ja se selittääkin, miksi tekstit aina paisuvat. Jokainen kirjoittamani virke tai sen pätkä tuntuu niin ainutlaatuiselta ja niin erilaiselta kuin edellinen, etten millään haluaisi enää poistaa sitä. Olen niin ylpeä muodostettuani ihkaoikean ajatuksen, että pelkään menettäväni sen ikuisesti, jos menen pyyhkimään sen pois. 

Olen kirjoittanut blogia vasta vähän mutta olen huomannut, että minulle kirjoittaminen on ajattelemista. Itse asiassa ”olen huomannut” on väärä aikamuoto, sillä ymmärsin sen juuri tässä näitä lauseita muodostaessani. Aivoni toimivat heti paremmin, kun alan sotkea mustaa valkoiselle. Kirjoittaminen pakottaa minut selvittämään toisiinsa sotkeutuneet ajatuslangat ja avaamaan niiden solmut. Joskus minun täytyy korjata näkemyksiäni, sillä kun näen ajatukseni kirjoitettuina, huomaan niiden olevan ristiriidassa keskenään. Hiljalleen alan kuitenkin ymmärtää itseäni. Ajatukset loksahtavat yhteen päässänikin, kun konkreettisesti järjestän ne virkkeisiin ja kappaleisiin. 

Vuosia sitten minä kirjoitin paljon enemmän mutta sittemmin unohdin, millaisia ahaa-elämyksiä kirjoittaminen antaa. Ehkä siksi olen viime vuosina kokenut itseni jotenkin tyhmäksi. Minusta on tuntunut, ettei minulla koskaan ole järkeviä omia ajatuksia. En muistanut, että minun täytyy kirjoittaa ne! Siksi onkin ihanaa pitää blogia. Sen kirjoittaminen on ennen kaikkea hauskaa, koska en koskaan tiedä, millainen teksti loppujen lopuksi syntyy.

Tämänkään tekstin ei pitänyt olla tällainen. Minun piti kertoa siitä, mitä olen puuhaillut viime viikkoina. Minun piti kertoa, että töissä on ollut kivaa ja että opiskelen ranskaa ja opettelen pelaamaan tennistä. Halusin kirjoittaa vain lyhyesti, koska minun piti mennä nukkumaan jo ajat sitten ja tiesin, että kirjoittamiseen kuluu aina liikaa aikaa. Tämän tekstin ensimmäiset virkkeet olivat vain metatekstiä, joilla yritin käynnistää kirjoitusgeneraattoriani. Ajatukset kuitenkin riistäytyivät taas käsistä ja alkoivat ruokkia toinen toistaan. Ne eivät tulleet tässä järjestyksessä, jossa ne nyt ovat, mutta tällaisen muodon ne lopulta ottivat. Sanat vain veivät mukanaan minut ja pari tuntia yöunista. Nyt olen kuitenkin onnellinen, koska pääsin loppuun asti.