Pari viikkoa sitten talooni muutti uusi tanskalainen kämppäkaveri, jonka siivellä olen päässyt taas kokemaan Madisonia samalla tavoin kuin silloin kun itse saavuin. Hänen ja muiden talon ihmisten kanssa olemme testailleet eri ravintoloita, paikallisia oluita ja tietenkin wisconsinilaista ruokaa.Esimerkiksi viime perjantai kului burgereiden, cheese curdien, Spotted Cow -oluen ja lopulta livereggaen parissa. Jossain aiemmassa tekstissä olen varmaan maininnut cheese curdit eli friteeratut juustopallurat mutta ne tosiaan ovat wisconsinilaisten juustopäiden ylpeys. Ja onhan ne hyviä.
Lauantaiaamuna meillä ei ollut juuri energiaa uusiin juhliin mutta kävimme kuitenkin katsomassa tapahtuman, josta olimme kuulleet paljon huhuja. Kyseessä oli Mifflin Street Block Party eli muutaman korttelin mittaiset bileet, jotka viranomaiset haluaisivat lakkauttaa mutta eivät kuitenkaan siinä onnistu. Juhlissa Mifflin-kadun opiskelijatalojen pihat ja parvekkeet täyttyvät nuorisosta (lähinnä siis undergraduate-opiskelijoista), jotka pelaavat beer bongia, kittaavat halpaa kaljaa ja hengailevat äänekkäästi talojen parvekkeilla.
Viime vuonna Block Party riistäytyi hieman käsistä, joten tällä kertaa kadun väestä iso osa oli poliiseja, jotka valvoivat menoa. Kun me kävelimme kadun läpi, ilmassa tuoksui kaljakyllästeinen nurmikko ja hiki, mutta se tuntui vain luovan oikean tunnelman juhlijoille. Kummallista oli kuitenkin se, että autotielle ja jalkakäytävälle oli turha yrittää astua alkoholijuoma kädessä, koska poliisit olivat kilpaa juosseet sakottamaan julkijuopottelusta. Kaikki oli siis ok, kunhan riehunta rajattiin talojen pihojen alueelle.
Vaikka block party -menossa oli jotain samaa kuin wapussa, se ei jaksanut oikein kiinnostaa. Sen sijaan siirryin korkeakulttuurin pariin ja kävin kuuntelemassa pianokonsertin Wisconsin Union Theatrella eli yliopiston konsertti- ja teatterisalissa. Pianisti Peter Serkin veti klassisia kappaleita upeasti, ja konsertti oli hyvä tapa saada pää tyhjäksi bassonkuminasta.
Sunnuntaina minun oli tarkoitus lähteä läheiseen Devil’s Lake -luonnonpuistoon mutta ukkospuuskat peruivat reissun. Sen sijaan lähdin ystäväni Rhondan ja hänen poikansa kanssa katsomaan wisconsinilaisia tippukiviluolia, joista en ollut aiemmin kuullutkaan! Kyseessä oli Cave of the Mounds -luola, ja se sijaitsee vain noin puolen tunnin ajomatkan päässä Madisonista. Tippukiviluolat ei ole kyllä ensimmäinen asia, joka tulee Wisconsinista mieleen, joten oli hienoa päästä näkemään ne!
Luolavaelluksen jälkeen lähdimme vielä nykyaikaisemman kulttuurin pariin ja kävimme pelaamassa minigolfia. Tuulimyllygolfratoja ei valitettavasti ollut mutta kaikenlaisia muita hienoja ratarakennelmia kylläkin. Ja sain yhden hole-in-onen! Golfin jälkeen leppoisa päivä päätettiin vielä jätskillä (tai oikeastaan frozen custardilla) Culver’sissa. Kiitos Rhonda ja Ryan :)
Tässä tekstissä tulikin esille paljon asioita, jota Madisonissa voi vapaa-ajallaan tehdä. Madison on siitä ihana kaupunki, että tapahtumia ja erilaisia pieniä teemafestivaaleja on paljon. Täällä järjestetään vuosittain esimerkiksi kansainvälisten elokuvien festarit, indie-elokuvafestarit, bratwurst-festarit, kansainvälisen musiikin festarit ja tällä viikolla on meneillään yhdet useista olutfestareista. Juustofestarit ovat Wisconsinissa toki itsestäänselvyys. Minä tykkään syödä, joten olen arvostanut kovasti varsinkin ruoka-aiheisia tapahtumia.
Kansainvälisillä elokuvafestareilla esitettiin muuten yksi suomalainen elokuva, Hyvä poika. Kävin tietenkin katsomassa sen velvollisuudentunnosta ja mielenkiinnosta. Minua nauratti, kun ennen elokuvan alkua takana olevalta penkiltä kuului englanninkielinen kuiskaus: "Eihän suomalaisia elokuvia tule katsomaan muut kuin suomalaiset." Vieressä istuva opiskelijani tokaisi minulle lohduttavasti: "Anteeksi"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti